maanantai 16. huhtikuuta 2012

Liedossa kisailtiin

Tästä kaudesta onkin enää yhdet kisat jäljellä, kun viime lauantaina kisailtiin Liedossa TUL:in aluekisat.
Sattumuksilta ei näissä kisoissa vältytty, kun perjantaina vaihdettiin kuvioita vielä oikein urakalla; viime hetkellä selvisi, että nämä kisat mennään 9 tytön kokoonpanolla.
Hienosti tytöt tsemppasivat kuviot kuntoon, vaikka muutoksia tuli paljon.
Lauantaina tavattiin 8:15 Lietohallissa ja perinteiseen tapaan aloitettiin valmistautuminen harkkasuoritukseen. Kuviot käytiin vielä tarkasti läpi ennen virallista harjoitusta ja ne olivatkin jo aika hyvät virallisessa. Muutama epätästämällisyys harkassa kuitenkin oli, mutta ne korjattiin ja tarkennettiin heti harkan jälkeen.
Sitten aloitettiin hiusten laitto samalla eväitä syöden. Samalla laitettiin poskipunat ja hileet hiuksiin.
Pian saatiin aloittaa valmistautuminen kisasuoritukseen, mikä sujui jo rutiinilla. :) Pientä jännitystä oli ilmassa perjantaina tehtyjen muutosten takia. Sitten päästiin kisamatolle kannustusten saattelemina. Kiitos jälleen kannustusjoukoille!
Suoritus oli hieman epätäsmällisempi sekä ei niin siisti kuin aluekisoissa, mutta olimme tyytyväisiä, että suunnat ja kuviot menivät oikein. Sitten saatiin jännittää tulosta, joka oli kategoria 2. Sarjan loppuun asti saimme jännittää olemmeko mitaleilla. Tällä kertaa jäimme niukasti 4. tilalla tiukassa kisassa.
Paljon onnea hienosti suorittaneille mitalisteille NVO Felidae, TuUL Starlit Shine ja TuPy Smindi! :)
Tänään treeneissä taas muuteltiin kuviot kuntoon kauden pääkisoja varten. Seuraavaksi nähdään Elix-tytöt siis Tampereella 5.-6.5. Elix kisaa sunnuntaina.

Tsemppiä kaikille treeneihin!

4 kommenttia:

  1. miks menitte vaan yhdeksällä? onko joku loukkaantunut?

    VastaaPoista
  2. Onnittelut kategoriasta!
    Tehän saitte myös ideabonuksen.:)
    Voisiko tänne blogiin saada tytöistä taitokuvat? :D

    VastaaPoista
  3. Hienosti meni tytöt! Olette tosi paljon kehittyneitä. Ja teillä on oikein mukavat asut ja teemakin on lempipelini!

    VastaaPoista
  4. Kiitos paljon kommenteista. :) Katsotaan, jos jossain vaiheessa saadaan lisättyä tytöistä taitokuvat.
    Muutama tytöistä oli sairaana ja yksi matkalla.

    VastaaPoista