torstai 31. toukokuuta 2012

Apina-ohjelma kevätjuhlassa

Lahjan Tyttöjen kevätjuhla järjestettiin siis 24.5 Kupittaan Urheiluhallilla. Tunnelma oli koko juhlan ajan hyvin lämmin, sillä tuolloin vietettiin ensimmäisiä tämän kesän hellepäiviä. :)
Tapasimme jälleen Kupittaan Urheiluhallin pääovilla ja ensimmäistä kertaa tytöt olivat laittaneet nutturat kotona itse valmiiksi. Nutturat oli oikein hyvin laitettu, joten jatkossakin saattaa tytöille tulla hommia jo kotosalla. :)
Lämmittely koko juhlan ensimmäisenä olevaa Apina-ohjelmaa varten aloitettiin hyvissä ajoin. Apina-ohjelma esitettin yhdessä Melica-joukkueen kanssa, joten tyttöjä oli lavalla tällä kertaa hieman enemmän.

 ja näytöksen alkaessa olimmekin valmiusasemissa menossa matolle.

Kuulutuksen jälkeen tytöt juoksivat alkupaikoille odottamaan kevätjuhlaa varten tehdyn ohjelman alkua. Ja sitten eikun menoks...

Hienosti yhtäaikaa vaikka tyttöjä olikin tällä kertaa tuplasti lavalla valloittamassa yleisöä.


Ohjelma sujui loppuun asti hienosti ja tytöt saivat suuret aplodit Apina-ohjelman jälkeen.
Tämän jälkeen saimme seurata ensimmäisen puoliajan katsomon puolelta, sillä esitimme kevään kilpailuohjelman toisella puoliajalla. Nopea valmistautuminen kevään ohjelman ainakin tähän asti viimeiseen esitykseen ja menoksi. :) Tytöt suorittivat ohjelman siististi ja yhtäaikaisesti. Oikein onnistunut Mario-kausi oli hyvä päättää tähän esitykseen ja suunnata katseet kohti kesää ja vähitellen myös syksyä!
Kiitos kaikille kannustusjoukoille ja tukijoukoille kuluneesta kaudesta.
Nyt Elix-tytöt nappaavat narut käteen, jotta syksyllä kisamatoilla nähdään puhtaita suorituksia.
Hyvää alkanutta kesää kaikille! :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti