keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Elix Itämeren aalloilla

Moi,
Elix vietti mukavan sunnuntaipäivän risteillen sekä Viking Line Amorellalla että uudella Viking Gracella. Elix tytöt olivat saavuttaneet liikkuvuustavoitteen joukkueena, jonka seurauksena risteilylle viimein päästiin ja matkaan lähdettiin sunnuntaina 29.9. jo klo 8.45 Turun Satamasta. Mukaan saatiin myös suuri joukko vanhempia, joten matkaseurue oli kohtuullisen suuri. :) Kun laivaan oli päästy sisään, menimme samantien aamiaiselle. Siellä vatsat syötiin täyteen herkkuruokaa.



Vanhemmat ja valmentajat jäivät vielä santsaamaan ruokaa, kun tytöt lähtivät jo tutustumaan laivaan ja kauppoihin. Kaikille taisi löytyä ainakin uudet hienot harjat.






Hyttiin mahtui hyvin monta tyttöä. :)

 
Seuraavaksi siirryttiin laivasta toiseen ja samantien mentiin syömään buffettiin. Ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon.
 

Seuraavaksi oli vuorossa limbo-kisa, jossa tytöt pärjäsivät hyvin. Emilia selviytyi parhaana tosi hienosti viimeisille kierroksille!
















Ja bongattiin laivalta myös julkkis.


Koko reissu oli tosi kiva; kiitos kaikille!








Valmistautuminen kisakauteen on täydessä vauhdissa treenisalilla. Seuraava postaus tulossa jo lähipäivinä!

3 kommenttia:

  1. mikä teidän liikkuvuustavote oli? kivalta näytti :)

    VastaaPoista
  2. mikä se teidän liikkuvuustavote oli? :)

    VastaaPoista
  3. Hienoja kuvia, tytöiltä!

    VastaaPoista