torstai 20. lokakuuta 2011

Leiri ja seurankatselmus

Moi kaikille!

Elix-joukkueen tytöt suuntasivat 8.10 leireilemään Kisakeskukseen.
Lähtö lauantai aamuna oli klo 7.00 ja matkaan lähdettiin yhteisellä bussilla Melican ja Rósien kanssa.
Perillä Kisakeskuksessa meidän piti olla jo ennen 9 ja ensimmäisten harjoitusten pitikin alkaa jo klo 9. Mutkien kautta pääsimme perille kuitenkin vasta hieman ennen 11. Bussimme suuntasi nimittäin sellaista reittiä, joka osottautui liian haastavaksi suurelle bussillemme. Matkamme katkaisi tie, joka oli suljettu, jolloin bussimme yritti kääntyä, mutta jäikin jumiin mutaiseen maahan. Hetken yritimme saada bussia pois mudasta, mutta turhaan. Onneksi kuitenkin mukava pappa tuli meitä auttamaan traktorillaan ja pääsimme jatkamaan matkaa. Saavuimme perille Kisakeskukseen siis vasta hieman ennen klo 11, joten menimme suoraan syömään.
Tytöt saivat kokea pientä seikkailua siis heti aamusta. :)
Tästä pienestä seikkailusta huolimatta saimme paljon aikaiseksi lauantaina ja tytöt jaksoivat treenata oikein hyvin. Ohjelmassa päästiin jo lauantaina paljon eteenpäin. Ohjelman harjoittelun lisäksi teimme liikkuvuustestit sekä kävimme ulkona leikkimässä. Muutenkin päivään kuului paljon erilaisia mukavia leikkejä. Illan päätteeksi kaikki joukkueet saivat vielä esittää ohjelmansa, jonka jälkeen teimme pitkän loppuverryttelyn. Tämän jälkeen tytöt saivat viettää aikaa joukkueen kesken jutustellen. :) Kaikki olivat väsyneitä pitkän päivän jälkeen ja sitten mentiinkin jo nukkumaan, jotta jaksettiin herätä seuraavana aamuna taas treenaamaan.
Sunnuntaina herätys oli hieman ennen 8, jonka jälkeen menimme aamiaiselle. Sunnuntainakin saimme paljon aikaan ohjelman kanssa ja lopuksi tytöt saivat laittaa uudet, hienot pukunsa päälle ja esittää muille mitä oltiin saatu aikaan. Oli siis leirinäytöksen aika!! Tytöt suorittivat ohjelman hyvin ja valmentajat sekä tytöt saivat olla suoritukseen todella tyytyväisiä. Myös Melica ja Rósat olivat saaneet todella paljon ohjelmaa leirillä eteenpäin. jee!
Sitten suuntasimmekin kotiin. Kiitos kaikille leiristä! :)

Heti maanantaina meillä olikin Lahjan Tyttöjen ja Turun Urheiluliiton yhteinen seurankatselmus Caribian 994-hallissa. Seurankatselmus oli ohjelman ensiesitys suuremmalle yleisölle ja se meni tosi hyvin! Vaikkakin ohjelmasta löytyikin vielä korjattavaa ja hiottavaa seuraavia kisoja varten niin valmentajat saivat olla todella ylpeitä tytöistä! :) Tästä on todella hyvä lähteä jatkamaan kohti seuraavia koitoksia!!

Seuraavaksi tytöillä on vuorossa Lahjan Tyttöjen järjestämä Cailap Asema Turussa 30.10. Tätä ennen osa tytöistä pääsee lapputyttöilemään lauantaina 29.10 järjestettävässä Cailap Cupissa.
Nyt vain ahkeraa treenausta edessä. :)

P.S. Kuvia on tulossa lähipäivinä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti