perjantai 16. maaliskuuta 2012

Caribia Cup ja TPS voittoon!


Caribia Cup ja näin ollen Elix-tyttöjen kauden ensimmäiset kisat ovat kunnialla takanapäin. Tyttöjen harjoitus oli sunnuntaina jo ennen klo 8, joten tapasimme jo klo 7.00 kaikki pirteinä odottaen tulevan päivän koitoksia. :) Aamun harjoitus meni muuten suhteellisen hyvin, mutta kuvioihin jäi vielä parannettavaa kisasuoritukseen. Harkkasuorituksen jälkeen alkoikin sitten samantien hiusten ja meikkien laitto, joka sujui mukavasti harjoituksia samalla seuraillen.
Aika pian saimmekin aloittaa kisasuoritukseen valmistautumisen, sillä suoritimme jo aivan kisojen alkupäässä. Pientä jännitystä, mutta samalla innostusta ennen suoritusta oli selkeästi ilmassa; olihan tämä kevään ensimmäinen kisa. Vihdoin tytöt pääsivät kisamatolle näyttämään, mitä ollaan alkuvuoden aikana saatu harjoituksissa aikaiseksi. Suoritus oli jo aika hyvä ja varsinkin, kun kyseessä olivat kauden ensimmäiset kisat. Parannettavaa kuitenkin jäi vielä seuraaviin kisoihin ja nyt salilla treenataankin ahkerasti, jotta suoritus tulisi vielä puhtaammaksi. Tulos Caribia Cupista Elix-joukkueelle oli kategoria 3., johon olimme suoritukseen nähden oikein tyytyväisiä.
Katsoimme kisat loppuun ja ihastelimme hienoja ohjelmia sekä kävimme välillä syömässä. :) Päivä oli pitkä, mutta kaikille varmasti jäi kisoista hyvä mieli ja tsemppi!
Tiistaina 13.3 vuorossa oli hieman erilaista yhdessä tekemistä kuin yleensä. Pääsimme nimittäin seuraamaan jääkiekkopeliä TPS-Pelicans. TPS:llä oli edessä tärkeä peli, joten kannustus oli sen mukaista. Loppuen lopuksi TPS voitti, jee!
Seuraavan kerran Elix-tytöt pääsevät kilpailuareenalle 24.3 Mäntsälässä! Nähdään siellä. :)

3 kommenttia:

  1. minkä ikäisiä elixit on? minä vuosina syntyny? :)

    VastaaPoista
  2. Onnea hyvästä kategoriasta!:-). :-)

    VastaaPoista
  3. Elix-joukkueessa voimistelevat tytöt ovat syntyneet vuosina 2000, 2001 ja 2002. Kiitos onnitteluista. :)

    VastaaPoista